PARA­NE PIAN, MAA­IL­MA

Miten oudok­si kaik­ki voi muut­tua nel­jäs­sä vii­kos­sa. 

Taka­na on nyt täy­si kuu­kausi vapaa­eh­tois­ta karan­tee­nia. Meil­lä molem­mil­la on sel­lai­nen työ, mitä voi teh­dä täy­sin etä­nä, joten jää­tiin työ­paik­ko­jen ohjeis­tus­ten mukaan kotiin töi­hin jo ennen viral­lis­ta poik­keus­ti­laa. Samal­la tytöt jäi pois päi­vä­ko­dis­ta.

Uuteen arkeen on oikeas­taan jo tot­tu­nut. On löy­ty­nyt jon­kin­lai­nen ryt­mi. Kol­me eril­lis­tä mak­ka­ria hel­pot­taa, se että tytöt on löy­tä­nyt kes­ki­näi­sen dyna­miik­kan­sa hel­pot­taa, iPa­dit hel­pot­taa. Suu­rin hel­pot­ta­ja on naa­pu­ri, joka kat­soo pihal­la las­ten perään pari kol­me tun­tia mei­dän työ­päi­vän aika­na. Olen täs­tä ikui­ses­ti kii­tol­li­nen.

En muu­ten muis­ta, onko vii­mei­sen vuo­den aika­na ollut ker­taa­kaan aiem­min täl­lais­ta tilan­net­ta — koko­nai­nen kuu­kausi niin että lap­set ei ole ollut kum­pi­kaan kipeä­nä.

Kos­ka ollaan pysyt­ty itse ter­vei­nä, ollaan käy­ty itse kau­pas­sa. Mies hoi­taa ruo­ka­va­ras­tot kun­toon ker­ran vii­kos­sa. Itse­hän en ole käy­nyt mis­sään jul­ki­sel­la pai­kal­la ker­taa­kaan ennen eilis­tä, kun hain pake­til­li­sen käsi­de­siä Pos­tis­ta.

Koto­na olo ei har­mi­ta yhtään. Aina on teke­mis­tä, enkä oikeas­taan muis­ta että oli­sin mon­taa­kaan ker­taa elä­mäs­sä­ni aja­tel­lut, että onpa tyl­sää. Mat­kus­tus­ra­joi­tuk­set Suo­men sisäl­lä tai ulko­mail­le ei har­mi­ta. (Olen muu­ten aina vähän häven­nyt sitä, etten ole ollut oikein kiin­nos­tu­nut mat­kus­te­lus­ta. Nyt ei tar­vi miet­tiä sitä.)

Tämän oudon tilan­teen kes­kel­lä meil­lä on ollut yksi iso posi­tii­vis­ta stres­siä tuo­va asia — talo. Mei­dän pro­jek­ti oli jo poik­keus­ti­lan alkaes­sa lop­pusuo­ral­la, eikä siten ole hidas­ta­nut meil­lä juu­ri­kaan mitään. Kaik­ki tava­ran­toi­mi­tuk­set oli jo ehti­nyt tul­la, ja ne mitä oli ja on tule­mat­ta, tulee Suo­mes­ta.

Tie­sit­te­kö, että jos jokai­nen käyt­tää 10 euroa enem­män kuus­sa koti­mai­siin tuot­tei­siin ja pal­ve­lui­hin, mah­dol­lis­taa se 10 000 suo­ma­lai­sen työn pysy­mi­sen. Tee siis vas­tuul­li­suus­te­ko!

On muu­ten ollut ihan huip­pua, että nyt kun ollaan #kaik­ki­ko­to­na #pysy­ko­to­na #koto­na­hy­vä, että on kak­si kotia!

Eilen saim­me uuti­sia tule­van kesän asun­to­mes­suis­ta. En ole edel­leen­kään yllät­ty­nyt että muu­tok­sia tulee, mut­ta en myös­kään ollut ehti­nyt miet­tiä etu­kä­teen, mitä ne muu­tok­set voi­si kon­kreet­ti­ses­ti olla.

Tämän het­ken tie­to on, että asun­to­mes­sut siir­ty­vät noin kuu­kau­del­la eteen­päin.

Yksi kuu­kausi lisää tähän kol­men vuo­den pro­jek­tiin ei sinän­sä tun­nu mis­sään, mut­ta tähän kyt­key­tyy mon­ta muu­ta isoa asi­aa. Ja ne on tie­ten­kin iso­ja kai­kil­le muil­le­kin alu­een raken­ta­jil­le. Kuten miten asu­mis­jär­jes­te­lyt hoi­de­taan, kun moni on myy­nyt ja irti­sa­no­nut nykyi­sen asun­ton­sa aiem­man aika­tau­lun mukaan. Mihin lap­set mene­vät päi­vä­ko­tiin, mis­sä aloit­ta­vat eska­rin.

Luu­len että useam­mal­le­kin raken­ta­jal­le tämä lisä­ai­ka on hyvä jut­tu, mut­ta niil­le joil­la oma pro­jek­ti on eden­nyt aika­tau­lus­sa, tämä on enem­män­kin huo­no jut­tu.

Pidän itse tär­keim­pä­nä sitä, että mes­sut saa­tai­siin pidet­tyä mah­dol­li­sim­man samoin tavoin kuin aiem­pi­na vuo­si­na. Monet per­heet, yri­tyk­set ja yksi­tyis­yrit­tä­jät on teh­nyt val­ta­vas­ti työ­tä näi­den koh­tei­den eteen. Meil­lä on niin hie­no­ja kump­pa­nei­ta, joi­den kans­sa olem­me suun­ni­tel­lut ja toteut­ta­nut asioi­ta mei­dän uuteen kotiin. Nii­den täy­tyy tul­la näh­dyk­si!

En voi olla täs­tä vihai­nen kenel­le­kään. Olen surul­li­nen ja val­mis jat­ka­maan tätä eris­tet­tyä elä­mää, kun­han tämä vaan meni­si ohi.

Para­ne pian, maa­il­ma.